Maritta Tasken Kukkien filosofiaa
Maritta Tasken (s. 1958 Tuusniemi) on kuopiolainen kuvataiteilija. Hän on opiskellut taiteen tekemistä itsenäisesti sekä kansalaisopistoissa ja kuvataideseurojen kursseilla 1980-luvulta lähtien. Tasken on järjestänyt lukuisia yksityisiä taidenäyttelyitä sekä osallistunut ryhmänäyttelyihin alkaen 1990-luvulta.
Tasken on Kuvataideseura Arttiimi ry, Iisalmen seudun kuvataideseura ry ja Suomen Akvarellitaiteen yhdistys ry -yhdistyksien jäsen. Hän on ollut Kuvataideseura Arttiimi ry:n hallituksen jäsen 2003-2006 ja jatkaa 2017-.
Taskenin teoksia on yksityisissä ja julkisissa kokoelmissa, kuten Sampo -pankki Kuopio, Osuuskunta KPY Kuopio, Paakkilan konepaja Oy Tuusniemi, Lapinlahden kunta, Kuopion Vesi Oy ja Kuopion yliopistollinen sairaala -yhteisöjen kokoelmissa.
Tasken tekee akvarelleja sekä akryyli- ja öljymaalauksia. Hänen lempiaiheitaan ovat kukat sekä myös kissa- ja maisema-aiheet. Tasken on perehtynyt rokokooajan taiteeseen sekä impressionismiin, joiden vaikutelmia hän yhdistää omaan kuvaukseensa. Tasken kertoo vaikuttajikseen ja esikuvikseen ulkomaalaisista taiteilijoista Jean-Honoré Fragonardin (1732 – 1806) ja Vincent van Goghin (1853 – 1890). Kotimaisista taiteilijoista hänen esikuviaan ovat Ellen Thesleff (1869 – 1954) ja Helene Schjerfbeck (1862 – 1946). Kirjalliseksi vaikuttajikseen taiteilija mainitsee runoilijat Eino Leino (1878 – 1926) ja L. Onerva (1882 – 1972). Taskenin esitystapaa on luonnehdittu voimakkaan ekspressionistiseksi, johon yhdistyy yhtäläisesti herkkyys.
Taskenin näyttelyitä, teoksia ja taiteilijaesittelyjä on esitelty muun muassa lehdissä Warkauden Lehti, Uutis-Jousi, Koillis-Savo, Iisalmen Sanomat ja Matti ja Liisa. Savon Sanomat otsikoi etusivun uutisissa 28.11.2003: "Rakkauden unikot Elsalle - Petteri Paronen osti yhteiseen kotiin Elsa Holopaisen kanssa taulun ohi maakuntajohtaja Antti Mykkäsen" kun Pohjois-Savon maakuntajohtaja Antti Mykkänen ja Kuopion kaupunginjohtaja Petteri Paronen olivat huutaneet kilpaa Taskenin "Rakkauden unikot" akvarellia Unicefin hyväntekeväisyyshuutokaupassa.
Otsikkokuvan teos: "Kukkien filosofiaa", akryyli kankaalle, 100 x 80 cm, 2023. Hinta €200:00. Näyttelyssä on 9 teosta, joiden hinnat ovat €100:00 - €200:00.
Tiedustelut teoksista ja näyttelystä